 |
| Hope 2014 |
Joskus mietin,miksi aloitin lajin harrastamisen. Miksi olen tässä?
Mikä näissä eläimissä oikein kiehtoo?
Muistan vieläkin sen syksyisen iltapäivän. Kaverini pihan ohi meni issikoitten yksi vaellusreitti,ja katsoimme monesti nenät kiinni ikkunassa kun issikat menivät talon ohitse harjat hulmuten töltissä ja lopuksi aina laukkasivat. Muistan silloin jonkun syttyneen sisälläni. Kiinnostus noita symppiseläimiä kohtaan.
Lähdin samana iltana kaveriltani kotiin kun äiti tuli hakemaan. Ensimmäisenä autoon istuessani totesin:
"Äiti,haluan kokeilla ratsastusta"
Äiti suhtautui asiaan hyvin,sillä siskonikin oli harrastanut ratsastusta. Sovimme,että menisimme katsomaan näitä söpöläisiä ennenkun nousisin selkään.
Seuraavana lauantaina ajoimme tallille. Olin olettanut että pääsisin juttelemaan hevosten omistajalle ja kysymään milloin pääsisin ratsastamaan. Surukseni tallipiha oli tyhjä. Äiti koitti lohduttaa sanomalla että tullaan toisen kerran,meiltä oli kuitenkin tallille vain seitsemän kilometriä. Sitten se kuului,jostain metsätieltä.
Kavioiden kopsetta?
Tietä pitkin mutkan takaa saapui ratsastaja mustan,ihanan islanninhevosen kanssa. Násiksi kutsuttu hevonen tölttäsi ja ratsastaja istui tasapainossa hevosen selässä. He tölttäsivät tielle kauniin kahdeksikon,jolloin
kiinnostukseni heräsi.
Minäkin halusin oppia.
Ratsastaja saapui luoksemme käynnissä. Hän laskeutui selästä ja esitteli itsensä Susannaksi. Äiti esitteli itsensä ja minut ja sanoi että olin kiinnostunut hevosista. Pienenä ja ujona tyttönä katselin vaan maata välillä vilkuillen mustaa hevosta,joka tapitti minua korvat hörössä. Susanna arvatenkin huomasi ujouteni,ja kysyi haluisinko taputtaa Násia. Koskin varovasti turpaan,sitten taputin silmien välistä. Äitin ja Susannan jutellessa tein tuttavuutta hevosen kanssa. Silloin se puraisi..
...hevoskärpänen.
Ratsastus sovittiin seuraavalle lauantaille. Puolen tunnin talutusratsastus maastossa. Eihän se todellisuudessa paljoa ole,mutta silloin se oli niin paljon. Kouluviikko meni unessa vaan leikkien leikkihevosilla välitunneilla ja kotona. Muistan sen perjantai-illan jännityksen,se oli niin ikimuistoista.
Koitti lauantai. Olin pukenut Susannan ohjeiset vaatteet,eli siis lähinnä mustat nokian kumpparit ja paljon lämmintä vaatetta.
Tallille mennessä mietin että millä hevosella tulisin ratsastamaan. Edellisenä kerralla olimme käyneet hevosten nimet läpi enkä todellaan muistanut hevosten nimiä,olivathan ne kaikki islantia. Susanna odotti pihalla issikkaruuna Forsetin kanssa. En muista paljoa mitä puhuimme,koska olin varmasti todella jännittynyt. Laitettuamme hevosen lähdimme liikkelle. Äiti kulki mukana,joten juttelu oli vähän helpompaa. Reissun jälkeen hymyilin kuin hangon keksi. Ja hymyilen vieläkin.
 |
| Forseti,nyt jo hevosten taivaassa. Rakkaudella muistaen. <3 |
Siitä asti olen ratsastanut Susannan issikoilla,ja ratsastan edelleen. Kun olin ratsastanut Susannan luona vuoden,aloin käymään Maukolan tilalla Tervossa. Talli lopetettiin kuitenkin vuosi sen jälkeen kun sinne saavuin. Sen jälkeen olen ratsastanut vakituisesti Wanhan Koulun tallilla. Ikinä kuitenkaan issikat eivät ole unohtuneet.
Tähän lyhyeen hevoselämääni on mahtunut paljon niitä 'elämäni hevosia',muunmuassa islanninhevostamma Bretla,jota ratsastin säännöllisesti Susannan luona.
 |
| Bretla kesä 2013 |
Meillä on ihmisillä on hyvät ja huonot päivämme. Ja niin on myös hevosilla. Joskus ratsastus on laskenut itseni pohjamutiin,jolloin olen ollut lähellä lopettaa koko harrastuksen. Onneksi ihmiset ovat patistaneet minua jatkamaan. Ilman heitä,en todellakaan tietäisi mitä tekisin.
Hevosvuosinani olen ratsastanut hevosia,poneja,isoja täysverisiä ja pyöreitä suomenhevosia. Kaikki ovat opettaneet minulle tärkeitä asioita. Eivätkä ne kaikki ole opettaneet pelkästään miten hevonen ratsastetaan peräänantoon tai miten pystyn istumaan tietyn hevosen ravissa tai laukassa.
Hevoset,joka ikinen hevonen,opettaa meidät rakastamaan niitä juuri sellaisena kun ne ovat. Ne opettavat arvostamaan niitä pieniä eleitä,pientä hörähdystä tai tönäisyä turvalla. Jotkut näyttävät ne eleet helpommin kuin toiset. Ja uskokaa pois,kun ne hetket kokee,se on todella palkitsevaa. Todella,todella palkitsevaa.
 |
| Sweet Emma |
Juuri sellaiset hetket huononkin päivän jälkeen saavat minut muistamaan miksi harrastan lajia,miksi silti nousen aamutalliin vaikka väsyttäis,ärsyttäis tai mitä vaan. Ne hetket paljastaa miksi olen valinnut hevosalan.
Se on rakkaus.
 |
| Korven Kuiskaus 2014 |
 |
| Hope, Talvi 2014 |
 |
| Sweet Emma 2014 |
 |
| Liinan Prinssi, Ypäjä 2014 |
 |
| Sweet Emma, kesä 2014 |
 |
| The Lord of Manor, 2014 |
 |
| Liinan Prinssi, Ypäjä 2014 |
Jos alkaisin kertomaan tähän tekstiin kaiken näistä hevosista,lista olisi loputon. Tärkeintä on nyt kuitenkin että olen tässä,opiskelemassa elämäni alaa. Tekemässä sitä mitä oikeasti rakastan. Ja tulen rakastamaan. Sitä ei voi muuttaa mikään.
Haluan lopuksi kiittää kaikkia jotka ovat olleet hevoselämässäni mukana : Kaikki hevoset,opettajat,tallin henkilökunta,talliyrittäjät,tallin muut asiakkaat ja tukihenkilöt. Olette tärkeintä,ja ilman teitä en ehkä olisi tässä.
Erityiskiitos Susannalle ja Tmi Rytsyretket tästä upean harrastuksen aloituksesta. En koskaan unohda enkä tule unohtamaan. <3
Tosi kauniisti kirjoitit siskostani ja hänen tallistaan! :) <3 Muistan kun kyseisen talon ikkunassa monesti oli utelaita kasvoja kun silloin joskus alkuaikoina Suskun kanssa ratsasteltiin talon ohi. :) Olen siis Nina, Suskun pikkusisko joka vietti yläasteiässä kaiken mahdollisen ajan Vesannolla hevostellen.
VastaaPoistaMielenkiinnolla jään lukemaan blogiasi monestakin syystä; yhteinen talli, ihmiset ja pollet sekä näiden lisäksi itsekin opiskelin Hingunniemessä vuosina 2005-2008. Kaiken kukkuraksi kirjoitat todella hyvin, tekstiäsi on helppo ja mielenkiintoista lukea! :)
Ihanaa saada kommentteja,kiitos todella paljon! Mukava että pidät tyylistäni kirjoittaa. Hingunniemestä tulee luultavasti aika paljonkin risuja ja ruusuja tässä kolmen vuoden aikana,niitä odotellessa siis :) Tervetuloa lukemaan!
Poista